Siemenholvi – ennakkotilauspaketti

Erkka Filander

oheismateriaali Kristian Blomberg

Siemenholvi on Erkka Filanderin monumentti painetulle sanalle. Kirja kuljettaa länsimaista kulttuuria säestävään juuriltaan siirtymisen kuvastoon sekä siitä johtuviin muistamisen tapoihin, rituaaleihin. Ne kannattelevat musiikkia, arkkitehtuuria, uskonnollisia käytäntöjä ja kirouksia. Rituaalit myös luovat runouden perustan antamalla välineitä, joiden avulla lomittua aikaan, toisten ihmisten pariin – ja sytyttää vastatulia epätoivolle.

Merkittävä osa teoksesta koostuu suurille sivuille sommitelluista fragmentaarisista osastoista, joiden tiloissa menneiden onnettomuuksien kaiut sekoittuvat nykyhetken hätään. Näissä jaksoissa Siemenholvi toteuttaa kunnianhimoista nimeään säilömällä runouden rekistereitä mahdollisten tulevaisuuksien tarpeisiin. Teoksen poikkeuksellinen kunnianhimo yltää myös sen mittakaavaan. Kirjaesine on klassisten koodeksien mittaan leikattu (300x400mm) ja sellaisena kuin temppeli tai kirjallinen vastine Huippuvuorilla sijaitsevalle siemenpankille. Se on keino säilyttää ja muistaa mahdollisuuksia.

Tältä sivulta voit tilata Siemenholvin ennakkoon. Ennakkotilauksen myötä saat kirjan heti sen ilmestyessä. Ennakkotilaajat saavat myös kaksi lahjaa. Ensimmäinen on Siemenholvin mukaan mitoitettu versio Poesian kangaskassista. Toinen on Kristian Blombergin kirjoittama Poesiavihko, joka ilmestyy sarjan ulkopuolella ja jota ei julkaista muualla. Essee avaa Siemenholvin taustoja, rakennetta ja Filanderin kirjallista ajattelua, samoin kuin kirjaesineisiin kätkettyjen mysteerien perinnettä. Samalla se kurottaa kohti suuren runouden mahdollisuutta sitä hieman epämukavaakin väristystä, jonka Siemenholvi lähettää kulttuuristen asentojemme läpi.

Entä jos suuri runous on sittenkin mahdollista? 

 

ENNAKKOTILAUSVAIHTOEHDOT

1) 59,50 euroa kotiin postitettuna. Siemenholvi, vihko ja kangaskassi toimitetaan valitsemaasi osoitteeseen Suomessa.

2) 50 euroa noudettuna (Helsinki, Jyväskylä, Turku). Siemenholvi, vihko ja kangaskassi noudettavissa myöhemmin ilmoitettavina toukokuun päivinä (Helsingissä Tekstin talo, Jyväskylässä Kirjailjatalo, Turun noutopaikka ilmoitetaan myöhemmin).

50 € + postitus 9,50 €

Erkka Filander: Siemenholvi
ISBN 978-952-305-230-7
Kansi: Olli-Pekka Tennilä
Mitat 300mm x 400mm x 30mm,
paino 3,2 kg
ENNAKKOTILAUS, SIS. SIEMENHOLVI + POESIAVIHKO + KANGASKASSI

Kampanjan jälkeen Siemenholvi (ilman vihkoa ja kangaskassia) Poesian verkkokaupassa 55 € + postituskulut. Ovh 60 €.

50,00 

Erkka Filander

Erkka Filander (s.1993) on Turussa asuva runoilija ja Poesiavihkojen päätoimittaja.

(lisää…)