Pauli Tapiolle on myönnetty 18 000 euron arvoisen Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto teoksestaan Tyhjä, suuri ja öinen (Poesia 2021). Muut palkitut ovat Katri Naukari, Sanna Puutonen ja Joonatan Tola.
Pauli Tapion Tyhjä, suuri ja öinen uudistaa taidokkaasti runoelman muotoa. Se on kunnianhimoinen, tasapainoinen ja hiottu kokonaisuus. Teoksessa ovat yhtä aikaa läsnä pyhä ja arkinen, ylevä ja humoristinen, satiirinen ja sydämellinen. Tapion runoelmaa voisi kutsua länsimaisen sivilisaation apeaksi kertomukseksi, mutta se on samalla myös kuumeinen nykyajan ja ihmisen toimien ja elämäntavan kritiikki. Lukijaa johdatetaan historian, aatehistorian ja runouden historian kerrostumiin, nämä toistuvat runojen kuvissa, kielen, runouden viittausten kerrostumissa. Tapio varioi esimerkiksi Raamatun lauseita ja rytmiä, lastenlaulua, mitallista runoa, byrokratian kieltä tai lataa runoihin haavikkomaisia kaikuja. Runoelmassa keinot ja rekisterit liikkuvat notkeasti, kieli vie taiturillisesti ylevästä koomiseen ja liikuttavaan. Rytmi on Pauli Tapion teoksen punainen lanka, viisas ja kerrostunut kokonaisnäkemys sen sydän.
Kalevi Jäntin palkintoraati
Säätiön palkintolautakunnan puheenjohtaja on kanslianeuvos Satu Jäntti-Alanko ja jäsenet VTT Anna Alanko, kriitikko Mervi Kantokorpi, professori Jyrki Nummi, kustantaja, fil. tri h.c. Touko Siltala ja runoilija, taiteilijaprofessori Saila Susiluoto.