Poesian keväässä suomenruotsalainen klassikko, kiitettyjä ja tunnustettuja nykylyyrikoita, esseitä runouden toimittamisesta sekä kolme esikoiskokoelmaa
”Miksi antanut ajatukselleni tämän paradoksaalisen muodon? Onko se niin uusi, mutkikas, se ajatus? En minä sitä tiedä, en olisi uskonut. Mutta en tullut ymmärretyksi.”
Näillä sanoilla Gunnar Björling, modernin suomalaisen runouden klassikko, pohti aikanaan omaa paikkaansa omassa ajassaan. Katkelma löytyy teoksesta Solgrönt (1933), joka on eittämättä yksi Björlingin mittavan tuotannon tärkeimmistä kokoelmista. Poesia julkaisee teoksen tänä keväänä Pauliina Haasjoen ja Peter Mickwitzin suomennoksena.
Björlingille ympäristön ymmärtämättömyys merkitsi eksistentialistisen etsinnän lisäksi hyvin käytännöllisiä ongelmia. Hän joutui julkaisemaan Auringonvihreän sekä joukon muita teoksiaan omakustanteina ja vastaanotto oli niukkaa ja varautunutta.
Myös tänään runouden ja muun marginaalisen kirjallisuuden kohtalona näyttäisi olevan ympäristön ymmärtämättömyys. Runous voi olla yhtä aikaa liian tiheää ja liian rehevää. Mistään ei saa kiinni tai sitten kaikki on vain tiellä.
Ymmärryksen rajoilla jotkut hakevat tukea jostain suuremmasta, jostain myyttisestä ja salaperäisestä. Kirjallisuuden taustalla, näkymättömissä toimii kustannustoimittajan hahmo. Nykyrunouden toimittamisen ja kustantamisen kysymyksiä avataan ja käsitellään Henriikka Tavin toimittamassa esseekokoelmassa Kolmetoista (13/12), joka antaa puheenvuoron kaksitoista kirjaa synnyttäneen 12-projektin taustavaikuttajille ja -tekijöille.
Poesian kevät 2015 tarjoaa myös kokonaiset kolme esikoisrunokokoelmaa: elektro-folkpopparina tunnetun Muuan miehen karhea ja zen-henkinenLämmetä, hämmentyä, Kaija Rantakarin viivojen ja rajojen intiimigeometriaa hahmotteleva Mikado sekä Marko Laihisen kylmän ajankohtaista valoa hohkava Halokehrät.
Uusien tulokkaiden lisäksi julkaistaan kaksi teosta kahdelta 2000-lukulaisen runopolven keskeiseltä tekijältä. Kristian Blombergin kolmas runoteos Valokaaria on kuin ajatuksen henkäys; miltei äänettömiä virtauksia mielen vakiintuneiden kulkureittien ohi kohti jotain kartoittamatonta.
Jonimatti Joutsijärven vakaa mutta leikkisä Ohjattua kerhotoimintaa niille joiden sydämessä läikkyy puolestaan suuntaa lukijansa proosa- ja runosarjoillaan takaisin uniin, aisteihin, tunteisiin. Mihin tarvitsemme ymmärrystä, jos emme ymmärrä havahtua ja kohdata, ihmisiä, eläimiä, esineitä – asioita?
Valoisaa kirjakevättä, lupausta ilosta, lämpimästä