Ale!

Sydäntasku

Jouni Teittinen

Sydäntasku on eleginen runoteos lapsuudesta, sen jäljistä ja jäljettömyydestä. Siitä, miten jotakin on tapahtunut ja jäänyt sijoilleen, koteloitunut elämän virtaavaan kylkeen.

Sillä sellaista on lapsuus. Aina jo ohi ja silti, jossain, antaa odottaa. Joskus se jää kiertämään kuin koneistoon irronnut osa, karannut kotieläin, haaskalle palaava unettomuus. Tässä kuvassa joku seisoo kivellä ja laskee aaltoja, ei ole unohtanut vielä mitään. Seuraavassa ei ole enää ketään.

Teoksen läpi kulkee lapsen yksinäinen hahmo, ei kaiken keskellä vaan usein reunalla tai pohjalla: valokuvasta kysyvänä katseena, avuttomana, suvereenina, räkänokkana pihan laatikolla.

Jouni Teittinen kääntelee esikoisrunoissaan ihmiselämän isoja aiheita, muistojen hiipivää kirpeyttä, itsen etsintää ja lipeämistä. Mistä on tulossa, miksi on tulossa? Ja aina joku on piilossa, huutaa etsimään.

93 sivua
140 x 210 mm
Kannen suunnittelu: Olli-Pekka Tennilä
Kannen kuva: Riitta Teittinen
Taitto: Marko Niemi
Sidosasu: sidottu, kovakantinen
ISBN 978-952-305-126-3 (sid.)
ISBN 978-952-305-127-0 (pdf)
Luokitus 82.2
Huhtikuu 2019

28,00  23,00 

Varasto loppu

Kodin ikkunoista näkyy kodittomuuden ikkuna.
Haalistunut uimapatja

huljuu ruohossa varjosta aurinkoon
jonka pohjalla valvoo seuraava

pidempi varjo niin kuin lapsi verhoissa
ja niin kuin nimesi on hiljaisuuden luomi,

muistin reuna, olet sinä kotisi lailla
kodittomuuden pinnalle saonnut kuori.

Jouni Teittinen

Jouni Teittinen (s. 1982) on Jyväskylässä kasvanut ja Turussa asuva kirjoittaja, kirjallisuudentutkija ja runouslehti Tuli&Savun entinen päätoimittaja. Vuonna 2013 hän oli yksi Nuoren Voiman ”Debytoi runoilijana” -kilpailun voittajista. Lisäksi hänen runojaan on julkaistu Reviiri-antologiassa.

Arvosteluja

“Runot työstävät rikkaasti kuvien hetkellistä avautumista eri elämänvaiheissa. Yksilön tietoinen elämä alkaa pihalta, sen hiekkalaatikolta, josta aina joku huudetaan sisään.”
“Vahva ja kiinteä, merkityksistä runsas ja unenomaisesti surumielinen esikoisteos.”
“Teittinen kirjoittaa lapsen ja hänen asiansa hyvin koskeltaviksi, tuo ne viereen. Paljastaa lapsen tuttuudessa asuvan, vuosien kerrostaman vähän kammottavankin myöhäisyyden ja vierauden.”
“Runon puhujan mieli muodostaa muistosta jatkuvasti uusia versioita ja alkuperäinen tilanne katoaa yhä kauemmaksi ja yhä epätodellisemmaksi.”
“Teittisen runoissa vaikuttavaa on runoilijan tapa käyttää esinemotiiveja. Esineet kaunokirjallisuudessa tai ainakaan lyriikassa ovat harvoin pelkästään esineitä. Eivätkä ne ole sitä edes 'oikeassa' elämässä. ”