Isoympyräkatu

“Intiimi tapahtuma koskettaa välttämättömyydellään kuin lähikuvassa. Intiimissä otteessa Lehikoinen onkin parhaimmillaan: “Kaivo on pohjaton. Siellä ei ole tilaa.// Hänessä hengittävät epätoivo ja levottomuus./ Sukellat, sydän pumppaa/ luumunkiviä,/ olet puoleksi vettä, et vedestä tullut.” Parhaimmillaan intiimiys voi olla humaania ja poliittista kuten Marguerite Duras on osoittanut”

“Kun Tiina Lehikoisen (s. 1982) esikoisteos Sitruunalumilyhtyjä nimettiin Vuoden aforismikirjaksi 2008, moni kiteytetyn viisauden ystävä hermostui. Nuoren tekijän oudosti kieltä särkevät aforismit tuntuivat lähinnä häirinnältä. Häirikkö Lehikoinen on edelleen: nyt ilmestynyt kolmas runoteos Isoympyräkatu on runsas kattaus fragmenttien, aforismien ja miniatyyrirunojen risteyksessä. Runoilijana hän jatkaa sitkeästi puhtaan havainnon ja ylimääräytyneen kielen törmäyskurssilla, ja juuri niin kuin pitääkin: jättämällä lukijan reunalle ihmettelemään.”

“Lehikoisen kielessä on vahva mystiikan, oraakkelin ja profetian tuntu. Fragmentaarisuudessa on myös ripaus Sapfoa ja Herakleitosta. Sanat ovat ilmestyksenomaisia, ne selittävät selittämättömällä. – – Lehikoinen sekoittaa taitavasti viisauskirjallisuuden ja runouden konventioita. Välillä ”sinä” on ”minän” ystävä, välillä jokainen ihminen, ihmisyys sinänsä, toisinaan taas nimetty historiallinen henkilö ja toisinaan jumalallinen persoona. Imperfekti ja preesens, imperatiivi ja interrogatiivi vuorottelevat ja ottavat toistensa tehtäviä. Useat merkitys- ja puhuttelutasot kirkastuvat samassa kiteytyksessä.”

“Isoympyräkadun tulkinnan kannalta nousee olennaiseksi kysymykseksi se, missä ”kokemus suhteena” varsinaisesti avautuu. Vastaus kuuluu: siinä elementissä, jossa ajattelu ja runous liikkuvat, eli kielessä. Omituista kyllä, tämä avautuminen ei tapahdu siinä, mitä sanotaan, vaan siinä, mikä jää sanomatta. Tämä on itse sanominen, joka on kuin pimeän kostea, elämää henkivä metsä, joka kiertyy jokaisen sanan ympärille.”

“Rinnastaessaan kielen ja ruumiillisuuden runoilija tuo teoksen fokukseen myös ideologisen tilan. Ennen kaikkea Isoympyräkatu muistuttaa, että kieli kantaa aina mukanaan arvoasetelmia ja valtasuhteita. “Onko aikakautta, joka jättää hurraamatta toteemille? Kadutkin kantavat sukupuolta”. Tietynlainen poliittinen narratiivi toteutuu myös tilallisuuden kuvastossa, joka etenee yksilön olemisen kokemuksesta sosio-ekonomisiin rajauksiin.”

“Tiina Lehikoisen uusin teos Isoympyräkatu on kirkas kokoelma fragmentteja, aforismeja ja miniatyyrirunoja. Teos hahmottelee yhteisön ja yksilön rajaviivoja. Ihminen on saumaton osa luontoa, maanpäällistä luovaa ja tuhoavaa voimaa. Toisaalta häneen vaikuttavat myös yhteiskunnan rakenteet ja säädökset. Lehikoinen kuvaa herkällä kynänjäljellä elämisen erilaisia muotoja ja asteita.”