Ballaadi Arska Kurmoksesta

”Palasin Ballaadia kirjoittaessani aikaan ennen esikoisteokseni kirjoittamista; palasin siihen muistoon kun istuin Åbo Akademin Arken-kirjastossa ja mietin mitä helvettiä runous on. Mieleeni tuli kaksi Ballaadin ensimmäistä parisäettä eräänä tammikuun aamuna. Huomasin heti että se on siinä, sydän on siinä. Samana tai seuraavana aamuna mieleeni tuli nimi, huomasin siitäkin että se on siinä, se soitti semmoisia kelloja päässäni. Parisäkeen muoto juontaa sinne Arken-aikoihin kun mietin elokuvan ja runouden yhtymäkohtia, kollaasia ja montaasia ja rytmiä. Siitä lähdin miettimään syklisyyttä ja toistoa, koetin eri vaihtoehtoja.”

Tuloksena on huikea runoelma, Ballaadi Arska Kurmoksesta, jossa virittyy aina vain uusia tapoja sille miten kaksi säettä voi kertoa pieniä tarinoita, yhdistyä, leikkaantua, vaihtaa suuntaa. Arska kertoo ballaadeille ominaisen kaihon läpi maailmasta, joka muistetaan enää lauluissa. Arska ei kuitenkaan ole jäänyt taakse, se vain on irronnut ja lepattaa reunamilla, ja muistuttaa sieltä käsin kansanperinteen ja hourailun väkevyydestä.