Poesia on syksyllä 2010 perustettu osuuskuntamuotoinen kustantamo. Toiminnan keskiössä on kiinnostava ja monimuotoinen runous, joka vetää puoleensa myös muuta keskittymistä vaativaa kirjallisuutta.
Huomattavan runonimekemäärän lisäksi olemme julkaisseet kokeellista proosaa, esseistiikkaa, kirjallisuudentutkimusta sekä lajimääritelmien väliin jääviä tai muiden taiteenlajien kanssa vuorovaikuttavia tekstejä.
Poesia jäsenistö koostuu runoilijoista ja muista kirjantekemisen ammattilaisista. Yhteisöllisessä kustantamossa kirjaprosessin osia ja eri tehtäviä ei ole eroteltu jyrkästi, vaan niitä voi jakaa, vaihdella ja opettaa. Monet osuuskunnan jäsenet toimivat niin kirjoittajan, toimittajan kuin kirjantekijän rooleissa sekä viestinnässä ja hallinnossa.
Julkaistavat kirjat valitaan taiteellisin kriteerein. Jokaisella kirjalla on vähintään yksi sitoutunut kustannustoimittaja, joka antaa teokselle sen tarvitseman ajan paneutuneessa, horisontaalisessa keskustelussa tekijän kanssa. Luotamme myös lukijan kykyyn ja haluun lukea tarkasti ja luoda merkityksiä: juhlitun tekijän sijaan pääosassa on lukijan työ.
Käsityönä tehdyt kirjaesineet ja verkossa elävät teokset eivät syrjäytä toisiaan. Yhdistelmä uusia ja vanhoja painotekniikoita – offset, print on demand, kohopainotekniikat, digitaalinen julkaiseminen – mahdollistaa monenlaiset julkaisut eri kokoisille yleisöille sekä pitkän elinkaaren kirjalle.
Monet Poesian julkaisemat teokset julkaistaan vapaasti saataville pdf-muodossa; tästä poiketaan ainoastaan tekijänoikeudellisista tai kirjan olomuotoon liittyvistä syistä. Maksuttomalla pdf-julkaisemisella tahdomme edistää taiteen tasavertaista saavutettavuutta, sen liikkuvuutta ja tästä syntyvää ennustamatonta hyvää.
Kirjojen lisäksi julkaisemme Poesiavihkot-sarjaa, jonka teokset ovat kirjaa suppeampia, itsenäisiä ja usein uusia muotoja etsiviä kokonaisuuksia, sekä Noesis-verkkolehteä, joka keskittyy syventyvään lukemiseen.
Käsikirjoitukset
Poesia ottaa vastaan uusia, omaehtoisia ja teosidealtaan kypsyteltyjä käsikirjoituksia osoitteessa .
Poesia vastaanottaa uusia käsikirjoituksia. Olemme painottaneet kustannusohjelmassamme erityisesti kirjamuotoista runoutta. Olemme valmiita yllättymään siitä, mitä kaikkea runous voi olla juuri nyt. Poesiaa kiinnostava käsikirjoitus voi edustaa myös jotain ihan muuta tunnettua tai tuntematonta kirjallisuuden muotoa – olemme kiinnostuneita esimerkiksi lajihybridisestä ja kokeilevasta kirjoituksesta ja esseistiikasta. Poesialle voi tarjota myös käännösteosideoita. Arvostamme tällöin viimeisteltyjä käännösnäytteitä.
Lähetä meille sekä punnittu käsikirjoituksesi että teosideaa luonnehtiva ja teoksen merkityksiä hahmotteleva saateteksti osoitteeseen . Poesian toimitus käsittelee lähetetyt käsikirjoitukset luottamuksella eikä lähetä niitä eteenpäin. Poesia ei kommentoi saapuneita käsikirjoituksia. Otamme yhteyttä kolmen kuukauden kuluessa, mikäli koemme kustannustoimitusyhteistyön aloittamisen mahdolliseksi.
Poesiavihkot ei ota käsikirjoituksia vastaan tällä hetkellä.
Palkinnot
Poesialle on myönnetty Keski-Suomen taidetoimikunnan Vuoden Vääntö -palkinto vuonna 2013 sekä Valtion kirjallisuuspalkinto vuonna 2014. Lisäksi lukuisille Poesian julkaisemille teoksille on myönnetty lukuisia eri kirjallisuuspalkintoja.
Tukijat
Poesian kehitystä ja toimintaa ovat tukeneet Koneen Säätiö vuosina 2014, 2016, 2018-2021 sekä 2025-2027, Tiina ja Antti Herlinin säätiö vuonna 2015 ja Kordelinin säätiö vuonna 2022 (Poesiavihkot).
Osuuskunta Poesian jäsenet 2025
Virpi Alanen, Kristian Blomberg, Mikko Branders, Mikael Brygger, Erkka Filander, Pauliina Haasjoki, Tytti Heikkinen, Kimmo Kallio, Mari Koski, Sirpa Kyyrönen, Tiina Lehikoinen, V.S. Luoma-aho, Teemu Manninen, Raisa Marjamäki, Reetta Pekkanen, Harry Salmenniemi, Sami Sjöberg, Henriikka Tavi, Jouni Teittinen, Olli-Pekka Tennilä, Miia Toivio, Virpi Vairinen ja Petra Vallila.
Osuuskunta Poesian hallitus 2024–25
Kristian Blomberg (puheenjohtaja), Miia Toivio (varapuheenjohtaja), Pauliina Haasjoki, Henriikka Tavi ja Jouni Teittinen.
Yhteystiedot
Osuuskunta Poesia
Tekstin talo, Lintulahdenkatu 3
00530 Helsinki
puh. 044 7177 409
poesia.fi |
Toimitus
Olli-Pekka Tennilä
kustannuspäällikkö
olli-pekka.tennila(a)poesia.fi
0400 532 153
Tuotanto ja myynti
Ilja Lehtinen
tuottaja
ilja.lehtinen(a)poesia.fi
Viestintä
Henna Raatikainen
tiedottaja
henna.raatikainen(a)poesia.fi
tiedotus(a)poesia.fi
044 7177 409
Arvostelukappaleet
tiedotus(a)poesia.fi
Poesiavihkot
Erkka Filander
päätoimittaja
erkka.filander(a)poesia.fi
Hallituksen puheenjohtaja
Kristian Blomberg
kristian.blomberg(a)poesia.fi