Henriikka Tavi
Joulukuu |
Kaksitoista |
Joulukalenteri 2018
Porto Allegre 26.11.2018
Brasiliassa on kuuma. On aina ollut. Sana Brasilia tulee sanasta hiillos (brasil), se tulee brasilpuusta, sen voimakkaasta punaisesta pigmentistä. Tällä hetkellä Brasiliassa kuitenkin kiehuu. Kesän tulon ja presidentin vaalien välisessä puristuksessa asiat muuttuivat monessa suhteessa sietämättömiksi. Perheet jakaantuvat ja median ja valeuutisten synnyttämä ja lietsoma viha saa ihmiset omaksumaan rasisitisia kantoja. Olen katsellut kuinka Brasilia kuumenee, menettää kaikki värinsä ja muuttuu yhä kuumemmaksi ja punaisemmaksi. Vihan ja kuolleiden veren värinen punapuu, punainen palaa metsissämme ja kansallismuseossamme, punaisia ja hurmioituneita kasvoja, väistyviä työläisten punalippuja. Brasilia ei ole koskaan ollut niin punainen kuin vuonna 2018, hikoilemme paineen alla, sillä emme tiedä mitä tapahtuu. Tulen aina muistamaan tämän hetken punaisen ja vihreän vastakkainasettelusta, epävarmuuden hetkenä, hetkestä jolloin ei tehdä suunnitelmia seuraavalle vuodelle. Bolsonaron valinta on vienyt meiltä niin paljon, ja jokainen hänen järjetön päätöksensä tuntuu askeleelta taaksepäin. Hän ei ole minun presidenttini.
Amanda Teixeira
~ ~ ~
Porto Allegre 26.11.2018
Brazil is hot. Was always. Brazil comes from ember, from our brazilwood, a tree with a strong reddish pigmentation. But the current scenario boils. Between the approach of the summer and the presidential elections, some relations have become unbearable. Divided families, people taking on racist positions, taken from a hatred created and fed by the media and fake news. I watched Brazil heat up, lose all its colors and become hot and red. Redwood of blood from the dead by this hatred, red fires in our forests and our national museum, red and exalted faces, red workers’ flags withdrawn. 2018, Brazil has never been so red, hot under pressure that we still do not know what will happen. I will always remember this moment for the red vs. the green, of uncertainty, of not making plans for the year to come. Bolsonaros election has taken so much of us, and every crazy decision he makes makes us feel like going backwards. He ain’t my president.
Amanda Teixeira
Helsinki 27.11.2018
Amanda Texeira on kuvataiteilija, joka on kotoisin Porto Allegresta, Brasiliasta. Tutustuin häneen marraskuussa 2017 Art Iceland -residenssissä Islannin Länsivuonoilla, Ísafjörðurissa. Asuimme lähes kuukauden ajan samassa talossa, laitoimme toisillemme ruokaa, teimme kävelyitä ja kiipesimme vuonojen rinteille poimimaan mustikoita. Keskustelimme myös siitä, että haluaisin jatkaa Joulukuun keräämistä ja muuttaa sen jatkuvasti päivittyväksi teokseksi. Amanda kannusti minua. Olikin luontevaa pyytää häntä olemaan ensimmäinen uusista Joulukuun kirjoittajista.
Halusin pyytää Amandaa myös Brasiliasta kantautuvien pelottavien uutisten takia. Brasilian vuoden vaihteessa aloittava äärioikeistolainen presidentti Jair Bolsonaro nousi valtaan kaivosteollisuuden ja maatalouden edustajien tukemana. Hän uhkasi vaalikampanjassaan mm. irtautua Pariisin ilmastosopimuksesta, yhdistää ympäristöministeriöt ja maatalousministeriöt sekä lieventää ympäristörikoksista määrättävien rikosten tuomioita. Bolsoraron politiikka ei ole ainoastaan Brasilian sisäinen asia, sillä suurin osa Amazonin sademetsästä, jota toisinaan kutsutaan maailman keuhkoiksi, sijaitsee Brasilian alueella. Vuonna 2018 Brasiliassa vallinneen poliittisen sekasorron myötä sademetsää tuhoutui eniten kymmeneen vuoteen. Syynä tähän olivat Brasilian ympäristöministerin mukaan laittomat hakkuut. Hakkuiden pelätään entisestään kiihtyvän Bolsonaron valtakaudella.
Henriikka Tavi
~ ~ ~
Helsinki 27.11.2018
Amanda Teixeira is a visual artist who comes from Porto Allegre, Brazil. I learned to know her a year ago, in Arts Iceland Westfjords Residency in Ísafjörður, Iceland. We shared a house for almost a month. We cooked together, did walks and climbed on fjords to pick blueberries. We discussed a lot, also from my project “December”, that I wanted to continue collecting stories about the change in weather, that I wanted to make it an ongoing and updating project. Amanda encouraged me. So it was very natural to ask Amanda to be the first to take part in the “new December”.
I also had another reason to ask Amanda: it was the scary news we hear from Brazil now. Brazil´s newly elected rights extremist president Jair Bolsonaro was supported in his campaign by mining industry and representatives of agriculture. In his campaign he threatened to withdraw Brazil from the Paris Climate Agreement, he threatened to merge environment and agriculture ministries and to soften punishments from environmental crimes. Bolsonaro´s politics is a global threat. The biggest part of Amazon rainforest, also called “the lungs of the world”, lies in Brazil. During the last year, due to the political chaos in Brazil, the amount of logged rainforest has been biggest in ten years. According to the Environmental Ministry the reason to this were illegal loggings. There is a fear that there will be more and more loggings when Bolsonaro becomes the president in the beginning of the year 2019.
Henriikka Tavi
Poesian joulukalenterin 2018 aloittaa Henriikka Tavi, joka palaa vuoden 2012 Joulukuussa ilmestyneeseen Joulukuu 11/12 -teokseen. Tämä monikielinen teos perustui kerättyihin teksteihin, joissa ihmiset eri puolilta maailmaa pohtivat luonnon ja ilmaston muutoksia omassa elinympäristössään viime vuosina. Joulukuu 11/12 oli osa Tavin 12-sarjaa, jossa hän pyrki kirjoittamaan vuodessa kokonaisen runoteoksen kullekin kuukaudelle. Joulukalenterialennuksessa ovat nyt sekä alkuperäinen Joulukuu 11/12 että teossarjan pohjalta koostettu Kaksitoista-kokoelma.