Vesa Etelämäen kolmas runokokoelma litot kietoo toisiinsa runouden ja taidegrafiikan lajin, litografian. Kokoelma sisältää sarjan kielellisiä vedoksia, fragmentaarisia laakapainosäkeitä, joissa yhdistyvät kivien ja kirjoituksen kerroksellisuus. Kysyimme Etelämäeltä muutaman kysymyksen muun muassa litografiasta, tyhjästä tilasta ja linnuista.
Mistä syntyi idea kietoa runous litografiaan?
Noin viisi vuotta sitten, ennen kuin aloitin teoksen kirjoittamisen, sana ”litografia” palautui toistuvasti mieleeni. Sana kolahteli, värähteli, hankasi. Se houkutteli kielellistämään litografiamenetelmän eri vaiheita, etsimään muotoa, joka ehdottaisi lukijalle vedostuksenkaltaista lukutapaa – ajallisesti hidasta, kärsivällistä ja toistoon perustuvaa.
Lopulta ajatukset kielivedoksista, fragmentaarisista laakapainosäkeistä, katkoksista säkeiden välillä, sattuman mahdollisuudesta teoksen synnyssä, olivat kaikki muunneltuja jälkiä litografiamenetelmästä.
Idean toteuttamiselle antoi myös pontta eräästä litografiaa käsittelevästä kirjasta löytämäni Paul Valéry -sitaatti, jossa hän toteaa, että kaikista taidegrafiikan lajeista litografia on lähimpänä runoutta.
Tyhjä tila on avautumista läsnäololle, jota ei tarvitse ottaa haltuun. Se on myös kalkkikiven kerroksellista hiljaisuutta, joka mahdollistaa sanoista, kuvista ja kokemuksista jääneiden jälkien ihmettelyn.
Runokokoelma koostuu ikään kuin fragmentaarisista laakapainosäkeistä. Mikä on tyhjän tilan rooli praktiikassasi?
Litografiaan liittyy painokiveen piirretyn kuvan ja siitä vedostettavan jäljen välinen katkos, tyhjä tila, jossa muutos olomuodosta toiseen tapahtuu.
Litot-kokoelmassa laakapainosäkeiden väliin jäävät tyhjät tilat hakeutuvat tällaisiin katkoksiin, ja ilmaisevat kontrolloimattomia hetkiä, joissa pysähdytään muuttuvien merkitysten äärelle.
Tyhjä tila on avautumista läsnäololle, jota ei tarvitse ottaa haltuun. Se on myös kalkkikiven kerroksellista hiljaisuutta, joka mahdollistaa sanoista, kuvista ja kokemuksista jääneiden jälkien ihmettelyn.
Linnut ovat taajaan läsnä niin litoissa kuin edellisessä runokokoelmassasi Rajassa. Voitko avata suhdettasi lintuihin?
Molemmissa teoksissa linnut kuvaavat potentiaalisia siirtymisen tiloja, sanojen kuoriutumista uusiin merkityksiin, runokielen höyhenmäistä värähtelyä. Litot -kokoelmassa linnut ovat eräänlaisena vastakeveytenä runoissa esiintyvien kivien painolle.
Toisinaan ajattelen myös lintuja osana kokoelman kirjoitusprosessia: kuinka tervapääsky saattaa pysyä vuosia ilmassa, ja sitä, millaisen painon- että keveydentunteen se tuo mukanaan laskeutuessaan?
Listaat teoksen lopussa myös siihen vaikuttaneita teoksia. Missä kohtaa prosessia kirjallisuus on tullut mukaan?
Litot on teos, joka keskustelee, pilveilee ja kolahtelee siihen vaikuttaneiden teosten kanssa. Nämä vaikutukset ovat virtauksia, jotka ojentuvat, eivät välttämättä kohti, vaan teoksen väleihin, rakoihin ja sivujen hiljaisiin tiloihin. Ne kulkevat mukana ennen kuin kirjoittaminen alkaa, ja pysyvät mukana vielä kirjoittamisen jälkeen.
Tilaa litot täältä.