Petra Vallilan toisinkoinen kaiken siirtyy toimiston kaihdinten takaa muistelemaan Kalifornian viimeisintä kulta-aikaa ja jäljittämään talous- ja työpuheen itsestäänselvyyksiä. Kielirunoudesta innoittuva teos myös keskustelee pahvilaatikkoon asettuneen näkymättömän käden kanssa työstä.
Kysyimme Vallilalta muun muassa toisinkoisen kirjoitusprosessista, näkymättömästä kädestä ja kansisuunnittelusta.
Mainitsit eräässä kirjallisuus-podcastissa, että siinä missä esikoisteoksesi ehkä syntyi ikään kuin varkain, on kaiken kirjoitettu tietoisemmin kirjamuotoon. Haluatko kertoa toisinkoisesi syntyprosessista?
Ehkä tosiaan syntyi vähän varkain, vaikka sitäkin tein ja tehtiin ihan tosissaan erilaisissa epävirallisissa ja virallisissa rakenteissa. Teosprosessin alkupistettä en kuitenkaan pysty jäljittämään, kyse oli siihenastisen elämän mittaisesta kehkeytymisestä.
Ehkän jälkeen kirjoittelin aikani ihan vaan kirjoittaakseni, kirjoittaminen on minun tapani tuntea ja olla. Itse asiassa apurahahakemusten hahmottelu alkoi jossain kohtaa ohjata ajatuksiani tavoitteellisempaan teosmuotoon, kun piti perustella toisille, miksi kirjoitan ja mitä kirjoittamalla ehkä tavoittelen.
Vietin kaiken kanssa nelisen vuotta, parivuotinen lopputaival oli vaiheikas: välillä luovuin koko tekeleestä ja aloitin tyhjästä tiedostosta uudestaan. Minulla oli kuitenkin onni ja etuoikeus saada työskennellä ihailemieni runoilijoiden kanssa ja turvautua heidän ajatuksiinsa matkan varrella. Ilman heitä olisin yhä kässärini kanssa hetteiköissäni ähisemässä. Suurimmat kiitokseni Henriikalle, Villelle ja Mikolle.
Onko sinulla kirjoittaessasi jonkinlaisia polttopisteitä tai koordinaatteja, joihin huomaat ajautuvasi?
Ajaudun ihmettelemään kieltä. Kirjoitan päivätyökseni kaikkea virallista ja muodonmukaista. Sen vastapainoksi rikon omissa jutuissani sopimuksenvaraisuuksia ja teen omia kokeitani sillä, miten asiat toimisivat toisin sanoen. Käytän myös paljon kaikkea löydettyä, annan sattumalle paljon valtaa.
Lainaat teoksessa Adam Smithin (1776) Kansojen varallisuus -teosta. Miten näkymätön käsi hiipi mukaan teokseen?
250-vuotias näkymätön käsi hiippailee yhä vaan kaikkialla aiheuttaen kaikenlaista tuhoa.
Olet itse suunnitellut myös teoksesi kannen, jonka pinta on mattaisen vaaleanruskea. Haluatko avata ideaa tai prosessia kannen suunnittelun taustalla?
Kansi on innoittunut pahvilaatikoista, joita teoksen sisältäkin löytyy. Kansiin ilmestyi painossa pientä mustaa söhröä, joka voisi olla ongelma mutta joka itse asiassa sopii kannen pahvilaatikkouteen hyvin. Sain kanteen arvokkaita kommentteja taiteilijatoveriltani Jaakko Pallasvuolta.
On siistiä, että Poesia antoi minun tehdä kaiken taiton ja kannen itse. Teoksen teokseksi tekemisessä on minulle kirjoittamisen lisäksi kyse myös muotoilusta, usein varsin intuitiivisesti syntyviä valintoja olisi vaikea selittämällä avata toiselle.
Kaikenit eivät vain ole keskenään yhteismitallisia, ja monesti kaikenin saaminen edellyttää sitä, että toisten ei tarvitse saada mitään.
Minkä kaiken?
Nykyinen systeemi rakentuu pitkälti sen varaan, että ajattelemme että kaiken saaminen voisi olla meille mahdollista, kunhan vain teemme tarpeeksi ja kulutamme oikein. Teemme uskonvaraisia päätöksiä niin kuin kaikki voisivat teoriassa saada kaiken. Kaikenit eivät vain ole keskenään yhteismitallisia, ja monesti kaikenin saaminen edellyttää sitä, että toisten ei tarvitse saada mitään. Otin kaikenin käyttöön omana epämääräisenä mittayksikkönään.
Tilaa kaiken täältä.