Mukaan lukien – Nykyrunouden perusteet -keskustelusarja herättelee runouskeskustelua useilla paikkakunnilla ympäri Suomea. Ensimmäiset tapahtumat pidetään Kokkolassa, Hämeenlinnassa ja Jyväskylässä. Tapahtumia järjestetään seuraavan kolmen vuoden aikana neljästä kuuteen vuodessa.
Osuuskunta Poesia käynnistää syyskuussa keskustelusarjan, joka tähtää nykyrunouden tunnettuuden ja lähestyttävyyden lisäämiseen. Sarjan tavoitteena on saattaa runouden pariin ihmisiä, joille runous on vielä vierasta, ja toisaalta tarjota runouden tuntijoille näkökulmia ja puhetta, joka iskee suoraan runouden perustavanlaatuisiin kysymyksiin.
Tapahtumia järjestetään vuosittain 4–6 paikkakunnalla. Jokaisella paikkakunnalla järjestetään keskustelumuotoinen päivätilaisuus sekä klubimuotoinen iltatilaisuus. Päivätilaisuudessa joukko kiinnostavia runoilijoita keskustelee nykyrunoudesta ja sen lukemisesta valitun näkökulman tai ajankohtaisen aiheen kautta. Iltaisin kokoonnutaan klubimuotoiseen tapahtumaan, jossa runoilijat esittävät omaa tuotantoaan.
Keskustelusarjan tapahtumissa ja klubeilla kuullaan sekä Poesian että muiden kustantamoiden runoilijoita sekä muutoin kentällä toimivia kiinnostavia nimiä. Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.
Mukaan lukien – Nykyrunouden perusteet käynnistyy Kokkolan pääkirjastolta 18. syyskuuta.
Syksyn 2025 tapahtumat
Kokkola 18.9.2025
- Päivätilaisuus kaupunginkirjastolla: Risteäviä runouskäsityksiä – mikä runoudessa innostaa?
- Esiintymässä Tiina Lehikoinen, Pauli Hautala, Sirpa Kyyrönen, Kristian Blomberg, Olli-Pekka Tennilä
- Iltaklubi Ykspihlajan Kahvila Sahassa
Hämeenlinna, 9.10.2025
- Päivätilaisuus pääkirjastolla: Runous, lohtu ja pehmeys
- Esiintymässä Petra Vallila, Elina Sallinen, Riikka Simpura, Carlos Lievonen
- Iltaklubin paikka vahvistuu myöhemmin
Jyväskylä, 22.11.2025
- Päivätilaisuus pääkirjastolla: Internet, tekoäly ja runous
- Esiintymässä Virpi Vairinen, Juha Sandberg, Aura Siltala, Riikka Simpura ja Matti Kangaskoski
- Ammattilaissymposium Kirjailijatalolla: vapaata keskustelua aiheesta
- Iltaklubi Bar Vakiopaineessa, esiintymässä Aura Siltala, Juha Sandberg ja Sami Sjöberg
Tapahtumista ja kellonajoista tiedotetaan tarkemmin syksyllä. Tapahtumia on mahdollista seurata, vaikkei pääsisi paikan päälle.
Mukaan lukien – Nykyrunouden perusteet -kokonaisuuden tapahtumat toteutetaan Koneen säätiön apurahan tuella. Lue lisää hankkeesta ja saamastamme apurahasta täältä.