Syvyydessään ja voimassaan ainutlaatuinen, hämmästyttävä runouden suurteos. Pyhiinvaellus valtavien sivujen ja suuren runouden halki.
– Harry Salmenniemi Siemenholvista
Toukokuussa ilmestyvä Siemenholvi on runoilija Erkka Filanderin monumentti painetulle sanalle. Se tallentaa tuhon ja kauneuden kokemusta ja kuljettaa runouden unohtuneita rekistereitä kohti aikaa, jota emme vielä tunne. Suurikokoinen teos toistaa ensimmäisten painettujen kirjojen mittakaavaa.
Sukupolvensa kantavimpiin runoääniin lukeutuvan Filanderin (s. 1993) uutuus on kielen holvi: konservoinnin, kirjaamisen ja kääntämisen nivoutuma.
Teos on etäisesti innoittunut Norjan Huippuvuorilla sijaitsevasta siemenpankista, niin kutsutusta Tuomionpäivän holvista, joka toimii maailman muiden siemenpankkien varmuuskopiona ja viljelykasvien säilönä ympäristökatastrofin varalta.
Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon vuonna 2013 (Heräämisen valkea myrsky, Poesia) voittanut Filander ammentaa uutuudessaan tuhon ja onnettomuuden kokemusta muun muassa uskonnollisen taiteen ja antiikin tragedioiden rekistereistä.
Siemenholvi kuljettaa länsimaista kulttuuria juuriltaan siirtymisen kuvastoon ja muistamisen tapoihin, rituaaleihin. Musiikkia, arkkitehtuuria, uskonnollisia käytäntöjä ja kirouksia kannattelevat rituaalit luovat runouden perustan antamalla välineitä, joiden avulla lomittua aikaan ja toisten ihmisten pariin – ja sytyttää vastatulia epätoivolle.
MONUMENTAALINEN MYÖS ESINEENÄ
Merkittävä osa Siemenholvista koostuu suurille sivuille sommitelluista fragmentaarisista osastoista, joiden tiloissa menneiden onnettomuuksien kaiut sekoittuvat nykyhetken hätään. Vastapainona on säerunouden mukaisia lyyrisiä jaksoja, joissa painottuu klassisten säkeistöjen kyky muokata ajattelun aikaa ja rakenteita.
Italian Trentossa painettava, ensimmäisten painettujen kirjojen mittakaavaa (300 x 400 mm) toistava Siemenholvi on kuin mykkä hirviö, joka pyrkii rajaamaan maailmasta kokoisensa palan muutosvoimaista kauneutta. Teoksen huomattavien painokustannusten kattaminen on ollut mahdollista Koneen säätiön apurahan avulla.
Filander kertoo halunneensa kiinnittää lukijan huomion lukemisen ja kirjan materiaalisuuden suhteeseen. Hän haluaa näyttää kirjan vaikuttavimmassa muodossaan, omassa painossaan – koossa, joka kutsuu kanssakäymiseen.
”Poikkeuksellinen koko on määrittänyt koko teoksen kirjoittamista. Tarkoitus on hätkähdyttää lukija lukemisen kokemukseen. Mitä on kääntää sivua, mitä on pysytellä aukeamalla, joka holvimaisesti kaappaa lukijan lukevan katseen. Miltä lukemisen akti tuntuu noin hurjiin mittoihin kiihdytettynä?”


Mallikappaleen kokoa havainnollistamassa Filanderin aiemmat teokset.
TILAA ENNAKKOON – SAAT KAKSI LAHJAA
Ennakkotilaajana varmistat ainutlaatuisen runokirjatapauksen saamisen käsiisi ensimmäisten joukossa. Teos ilmestyy toukokuun lopussa. Lisäksi saat kaksi lahjaa:
- Siemenholvin mukaan mitoitetun version Poesian kangaskassista. Poesian kangaskassia ei ole tällä hetkellä saatavilla muualta.
- Kirjan kustannustoimittajan, runoilija Kristian Blombergin kirjoittaman Poesiavihkon, joka ilmestyy sarjan ulkopuolella ja jota ei julkaista muualla. Poesian perustajajäseniin kuuluvan Blombergin essee avaa Siemenholvin taustoja, rakennetta ja Filanderin kirjallista ajattelua sekä kirjaesineisiin kätkettyjen mysteerien perinnettä. Samalla se kurottaa kohti suuren runouden mahdollisuutta, sitä hieman epämukavaakin väristystä, jonka Siemenholvi lähettää kulttuuristen asentojemme läpi. Entä jos suuri runous on sittenkin mahdollista – ja pystymmekö tunnistamaan sitä silloin, kun se osuu eteemme?
ENNAKKOTILAUSVAIHTOEHDOT
1) 59,50 euroa kotiin postitettuna. Siemenholvi, vihko ja kangaskassi toimitetaan valitsemaasi osoitteeseen Suomessa.
2) 50 euroa noudettuna (Helsinki, Jyväskylä, Turku). Siemenholvi, vihko ja kangaskassi noudettavissa myöhemmin ilmoitettavina toukokuun päivinä (Helsingissä Tekstin talo, Jyväskylässä Kirjailjatalo, Turun noutopaikka ilmoitetaan myöhemmin).
Ennakkotilauspaketti on saatavilla teoksen ilmestymiseen saakka. Ennakkotilauskampanjan jälkeen Siemenholvi (ilman vihkoa ja kangaskassia) saatavilla Poesian verkkokaupasta hintaan 50 euroa + postituskulut (ovh 60 euroa).
Siemenholvi – ennakkotilauspaketti
50 € + postitus 9,50 €
Erkka Filander: Siemenholvi
ISBN 978-952-305-230-7
Kansi: Olli-Pekka Tennilä
mitat 300mm x 400mm x 30mm
paino 3,2 kg
ENNAKKOTILAUS, SIS. SIEMENHOLVI + POESIAVIHKO + KANGASKASSI

Erkka Filander on Turussa asuva runoilija ja Poesiavihkojen päätoimittaja. Filanderin esikoisteos Heräämisen valkea myrsky (2013) voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon 2013 ja oli ehdokkaana The European Poet of Freedom -palkintoon 2018. Hänen toinen runoteoksensa Torso (2016) voitti Tommy Tabermann -palkinnon ja oli ehdolla Tanssiva karhu -runopalkintoon.