Ale!
AION KLOONATA ITSENI JA TAPPAA KLOONINI JA SYÖDÄ SEN

Aion kloonata itseni ja tappaa kloonini ja syödä sen

Sam Pink

Suomennos ja jälkisanat
V. S. Luoma-aho

Sam Pinkin nurjassa maailmassa väkivalta ja kauneus lomittuvat tavalla, jota voisi kutsua äärivilpittömyydeksi. Ironian jälkeen groteski ja absurdi ovat arkea siinä missä laastarikin, eikä lapsenomainen halu sanoa asiat suoraan sulje pois kulttuurin ruhjottua alitajuntaa. Kielessä performoitu kielteisyys on niin äärimmäistä, että se valottaa myös pimentoon jäävät mahdollisuudet.

Alkuteos I AM GOING TO CLONE MYSELF THEN KILL THE CLONE AND EAT IT ilmestyi ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa Paper Hero Pressin julkaisemana vuonna 2009. Uusintapainos, johon myös suomennos pohjautuu, ilmestyi Lazy Fascist Pressin julkaisemana vuonna 2012.

Muualla verkossa:

Juhani Karila: Väkivallan ja herkkyyden lyyrikko (Helsingin Sanomat, 28.8.2013)

Erkka Mykkänen: Vinoon puhumisen hienous (Ylioppilaslehti, 29.5.2013)

Hanna Kuusela: Runouden diplomatiaa (Kritiikin Uutiset, 15.10.2013)

Tytti Heikkinen: Moulin tarkastelee Sam Pinkin vaikuttavaa runoteosta (Moulin.fi, 7.4.2013)

Onko kaunosieluista kyborgeiksi? -blogin merkintä kirjasta (16.3.2013)

119 sivua
135 x 210 mm
Kansi: Tommi Musturi
Taitto: Marko Niemi
ISBN 978-952-5954-79-1
ISBN 978-952-5954-80-7 (pdf)
Luokitus 82.2
Ilmestynyt 2013

20,00  15,00 

Lataa pdf

Tänään mennessäni postilaatikolle

liukastuin jäähän ja löin melkein silmäni puunoksaan.

Pysyin kuitenkin pystyssä ja jatkoin matkaa. Takanani kävellyt tyyppi nauroi.

Hänen naurunsa oli oikeutettua, koska liukasteluni oli hassua eikä hänellä ollut mitään suhdetta siihen fyysiseen kipuun, jota olisin voinut tuntea. Mutta jos silmäni olisi puhjennut, olisin kävellyt hänen luokseen ja pidellyt häntä selällään lumessa ja antanut veren valua tyhjästä silmäkuopastani hänen nauravaan suuhunsa. Postilaatikossani oli enimmäkseen luottokorttilaskuja ja kuponkeja, joita en koskaan käytä.

Sam Pink

Sam Pink syntyi 1983 ja asuu Chicagossa. Hän kirjoittaa proosan, runon ja näytelmien rajalinjoilla kulkevia “tarinoita”, joiden lajimäärittely on usein mahdotonta.

Arvosteluja

“Luoma-aho on kääntänyt hyvin niin alkutekstien nyanssit kuin niiden suoruudenkin”
“parhaimmillaan Pink saavuttaa viipaleissaan viiltäviä sävyjä”