Tekijältä

Mikä minä olen sanomaan, mikä on videorunoutta?

Tiedän, että sitä on olemassa, koska sen on mahdollista olla olemassa. Videorunous on
seurausta… jostakin.

”Ruudulla näkyvä tai ääneen luettu teksti on olennainen osa videorunoa. Teosta, joka ei sisällä
sen paremmin näkyvää kuin korvin kuultavaa tekstiä, voidaan kutsua runoksi, taide-elokuvaksi
tai videotaiteeksi, mutta ei videorunoksi.”

Yksinkertaista. Sitaatti on Tom Konyvesin kirjoittamasta videorunouden manifestista.

Videoruno ei ole taide-elokuvaa, videotaidetta, poeettisia elementtejä sisältävää elokuvaa
(Ingmar Bergman, Jacques Tati) tai runovideota (Runoraati).

Eli ei.
Entä jos.

“Uusi teknologia mahdollistaa uusia ilmaisuvälineitä, ja aina joku runoilija jossakin käyttää
näitä välineitä ilmaistaakseen runouttaan.”

Tuon sanoi George Aguilar, videorunoilija hänkin.

Entä jos ei eroteta, jos hyväksytään, että Bergmanin Ansiktet-elokuvan (1958) alkukohtaus on
mitä kauneinta videorunoutta?

”Kestoltaan rajattuna multimediateoksena videorunon ensisijainen tehtävä on kuvata ajattelun
prosesseja ja kokemuksen samanaikaisuutta sekä ilmaista se näkyvin tai ääneen lausutuin
sanoin, joita kuvat ja ääniraita eivät suoranaisesti kuvita, mutta joiden merkityssisältöön ne
sekoittuvat.”

Tarvitaanko sanoja?
Runous on sanoja, joiden takana on sanomatonta.
Musiikkia, joka on sanomatonta.
Kieltä, jota ei voi puhua.
Kuten kuva.
Runous.
Video on paperini
ja ruutu sen suu.


J.P. Sipilä
www.vdpo.tv